WAU mikä päivä!

Lunastan heti lupaukseni ja kirjoitan nyt jo toisen kirjoituksen kuukauden sisään! Mutta nyt on kyllä aihetta kirjoittaakin, sillä meillä oli eilen niin upea päivä. Suunnattiin viettämään sunnuntaipäivää Korpilahdelle näyttelyyn, jonne tuomaroimaan oli kutsuttu Tarmo Viirtelä ja ilmoittautuneita waleseja oli 17. Meiltä mukaan täti-siskonpoika kaksikko eli Tuula & Ismo. Matkaa näyttelypaikalle oli onneksi vain puolisen tuntia,…

Vuoden pentu ja #3 näyttelykoira!

Keski-Suomen Kennelkerho palkitsi vuonna 2018 ansioituneita koiraharrastajia. Iloksemme Ismo pärjäsi hienosti karkeloissa ja se kruunattiin Vuoden Pennuksi ja hienosti myös 3# Näyttelykoiraksi, vaikka tuloksia kerkesi kertymään vasta puolen vuoden ajalta 🙂 Vautsivau! On se vaan hieno tyyppi ❤

Kevätterveisiä

Hassua miten nopeasti aika kuluun, kun on mukavaa puuhaa! Tuntuu kuin olisin vasta eilen ollut kirjoittelemassa tänne meidän vuoden aloituksesta, mutta oikeastihan siitä on vierähtänyt jo reilun kuukauden verran. Yritän parantaa tapani ja kirjoitella jatkossa tänne hieman useamminkin 🙂 Meidän kotikonnuilla kevät alkaa etenemään ja päivät on pidenneet kivasti. Lintujen laulu ilostuttaa spanieliporukkaa ja ulkoillessa…

Kiva aloitus vuodelle 2019!

Tammikuu alkaa olla jo aikalailla taputeltu ja me ollaan nautittu talvesta, lumisateista ja kunnon pakkasista. Ihanaa, kun on kunnon talvi! Ja parhaat talvikelit on vielä tiedossa, kun kevät ja aurinkoiset päivät alkaa lähestymään.. 🙂 Kuluneen kuukauden aikana on tapahtunut paljon, ja moneen juttuun tullaan varmasti palaamaan täällä blogin puolella myöhemminkin 😉 Esimerkiksi saatiin Ismon kanssa kurssipaikka…

Talven taikaa

Ihana talvi! Ja ihanaa, että on kunnolla lunta!  Meillä siitä nauttii niin koirat kuin ihmisetkin, ja meillä motto toimii mottona ”pakkanen on pukeutumiskysymys” 😉 Viime viikonloppunakin pakkanen kiristyi jopa -25 asteeseen ja koirat eivät olis millään halunneet tulla sisälle lämmittelemään… Koirat kahlaa ja pomppii hangessa aivan onnessaan, välillä ”sukellellen” ja välillä spurttaillen. Niin ihanaa, kun…

Vuosi 2018 kuvina

Vuosi 2018 oli monella tapaa unohtumaton. Se alkoi Ismon kotiutumisella ja sen myötä allekirjoittaneen koko vuosi hurahtikin mukavasti koiratouhuissa. On tuntunut niin ihanalta olla takaisin vanhan harrastuksen parissa! ❤ Seuraaviin kuviin tiivistyy viime vuoden kohokohdat, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin parasta viime vuodessa on kuitenkin ollut ihan arkinen elämä. Päivittäiset metsälenkit, viikottaiset agilitytreenit, pitkään…